Lauluyhtye
Iloisten naisten lauluyhtye

Me, HowManyMothers eli Mammat, olemme iloisista ja huumorintajuisista äideistä koostuva lauluyhtye, joka on ilahduttanut yleisöään ympäri Suomea jo 20 vuotta. Laulamme kaikkea maan ja taivaan väliltä, iloon ja suruun, riemuun ja kaipaukseen. Konserteissa tai yksityiskeikoilla voi meidän kuulla esittävän mm. kansanlauluja, iskelmiä, rakkauslauluja, gospelia tai joululauluja – 3-7 äänisesti joko pianosäestyksellä tai ilman, a cappella.
Kuoroamme johtaa musiikin monitaituri Minna Miettinen. Hänet on palkittu maanlaajuisesti useista sävellyksistään ja kuoromme onkin päässyt tulkitsemaan monia Minnan koskettavia lauluja. Harjoittelemme yhdessä vähintään kerran viikossa Vantaalla ja meitä laulajia yhdistää halu kehittyä laulajina ja esiintyjinä.
Aiemmin Mammoja ovat luotsanneet Anne Viljamaa-Harju, Mari Torri-Tuominen (kiitos Marille Mammojen perustamisesta!), Riikka Jäntti, Kaisa Korpela ja Heli Peitsalo.
Mammat stagella
Kuten yhtyeen nimestä voi päätellä, meillä kaikilla yhtyeen jäsenillä on äitiyteen liittyvää elämänkokemusta. Me tarvitsemme säännöllisesti tilaisuuksia, joissa saamme esiintyä korkokengät jalassa ja arkilookia laittautuneempana, ja pääsemme viihdyttämään kuulijoita meille osuvilla sovituksilla. Musiikki ja laulaminen on osa jokapäiväistä elämäämme, vaikkei se ammattina meillä olekaan. Tervetuloa elämänmakuiseen menoon Mammojen seurassa!

Sopraanot S1
Päivi Jordan-Kilkki (ei kuvassa)
Piia Karjalainen
Nina Kobzeva
Outi Lintunen

Sopraanot S2
Anu Niemi
Tiina Pelttari
Annukka Rautiola
Raija Tuokko

Altot A1
Anne Aulasmaa
Soili Lainpelto
Annu Lähdesmäki-Latvanen

Altot A2
- Minna Lehikoinen
- Terhi Nurminen
- Tiina Palmu

